Vinkkikirjasto nro. 15: Markkinointisuunnitelma ohjaamassa yrityksen digimarkkinointia

Millainen on hyvä markkinointisuunnitelma?

Markkinoinnin vaihtoehtoja on nykyään useita, kun lasketaan mukaan koko ajan monipuolistuva digimarkkinoinnin maailma. Yritysten näkökulmasta on tärkeää, että yritys tekee itselleen toimivaksi todetut toimenpiteet digimarkkinoinnissa resurssiensa mukaan, eikä sen sijaan hätäile tehden pienesti jotain jokaisessa mahdollisessa kanavassa. Toimenpiteiden hahmottamisessa ja suunnittelussa on apuna yritykselle henkilökohtaisesti laadittu markkinointisuunnitelma. Markkinointisuunnitelman avulla yritys voi suunnitella, mitä tekee ja tehdä, mitä suunnittelee.

💡 Markkinointisuunnitelma pohjautuu koko yrityksen kokonaiskuvaan

Markkinointisuunnitelma on yritykselle laadittu aikataulutettu suunnitelma, johon sisällytetään yrityksen markkinoinnin toimenpiteet, joiden avulla yritys pyrkii saavuttamaan määrittelemänsä tavoitteet ja päämäärät tietyn aikajakson puitteissa. Markkinointisuunnitelma kannattaa aina olla juuri kyseiselle yritykselle laadittu, sillä markkinointisuunnitelman taustalla vaikuttavat yrityksen suuremmat linjaukset ja kokonaiskuva, alan markkina-alue sekä kilpailutilanne. Lisäksi palvellakseen yritystä, markkinointisuunnitelman laatimisessa vaaditaan oman toiminnan kriittistä tarkastelua, jotta yrityksen omat vahvuudet ja etenkin kehityskohdat tunnistetaan.

💡 Markkinointisuunnitelma auttaa hahmottamaan yrityksen nykytilanteen

Yrityksen markkinoinnin on syytä olla suunniteltua, systemaattista ja jatkuvaa. Markkinointisuunnitelmasta on apua yrityksen markkinoinnin suunnittelussa, aikatauluttamisessa ja seurannassa. Markkinointisuunnitelmaa ja tulevia toimenpiteitä suunniteltaessa on tärkeää, että aluksi kartoitetaan ja hahmotetaan yrityksen nykytilanne. Useasti yrityksen ei kannata pyrkiä olemaan paras kaikessa mahdollisessa, vaan keskittymään hyödyntämään niitä vahvuuksia ja osaamista, joita yritykseltä löytyy entuudestaan, joilla se erottuu kilpailijoista ja joita ei ole tuotu ehkä tarpeeksi esille aiemmin. Tässä nykytilanteen kartoittamisessa isona apuna on lähtökohta-analyysi. Kuviossa on esitetty markkinointisuunnitelman prosessi yleisesti. Kun tehdään yritykselle ensimmäistä kertaa markkinointisuunnitelmaa, voidaan kuvitella, että prosessi alkaa juurikin lähtökohta-analyysilla.

Lähtökohta-analyysi auttaa hahmottamaan yrityksen oman ja sen toimintaympäristön nykytilanteen. Lähtökohta-analyysin avulla yritys voi selvittää oman tilanteensa tarkemman yritysanalyysin ja SWOT-analyysin pohjalta. Lisäksi lähtökohta-analyysiin kuuluu ympäristöanalyysi, jonka avulla saadaan tietoa ulkopuolisista tekijöistä, kuten esimerkiksi kansainvälistymiseen, kulttuuriin, yhteiskuntaan ja lainsäädäntöön liittyen. Tarkan tiedon nykyisestä kilpailuasemasta ja nykyasiakkaista auttaa hahmottamaan kilpailija-analyysi sekä markkina-analyysi.

Yksi tärkeimmistä tiedoista, joita lähtökohta-analyysi antaa markkinointisuunnitelman kannalta, on tieto yrityksen käytössä olevista resursseista. Tässä toimivana apuna yritykselle voi olla 3M-malli, jossa otetaan huomioon yrityksen käytössä olevat resurssit. 3M-mallin resursseissa otetaan huomioon ihmisresurssit (men and women), rahallinen budjetti (money) sekä vaadittava aika (minutes).

Eri kokoisten yritysten välillä on huomattavaa eroa esimerkiksi siinä, minkälaiset resurssit heillä on käyttää markkinointiinsa. Osalla yrityksistä on resursseja tehdä markkinointia yrityksen sisäisesti, osa taas haluaa ulkoistaa markkinoinnin tekijän esimerkiksi markkinointitoimistolle. Budjetin käytössä on syytä miettiä, panostetaanko rahallisesti pienesti useaan markkinointikanavaan vai panostetaanko esimerkiksi suuremmalla budjetilla vain tiettyihin kanaviin. Lisäksi yrityksen digimarkkinointi vaatii aikaa ja panostusta säännöllisesti, sillä markkinointi on systemaattinen ja jatkuva prosessi, sen sijaan, että joku vain laittaa mainoskampanjat esimerkiksi Facebookissa päälle, niihin sen enempää jatkossa ja tulevaisuudessa panostamatta ja perehtymättä.

Näitä 3M-mallin resursseja on syytä miettiä myös kokonaisuutena. Onko yritykselle kannattavaa, että yrityksen sisältä joku käyttää aikansa yrityksen digimarkkinoinnin tekoon ja löytyykö yrityksestä tällainen henkilö, jolla on aina viimeisin tieto ja taito digimarkkinointiin liittyen? Vai voisiko yritykselle olla kannattavampaa ulkoistaa markkinointinsa esimerkiksi markkinoinnin kumppanitoimistolle, jolloin toki budjetti on suurempi, kun ns ostetaan lisätyövoimaa yritykseen ulkopuolelta, mutta vapautetaan näin yrityksen sisäisiä ihmisresursseja, sekä voidaan taata markkinointitoimiston asiantuntijoiden varma ja aina ajantasainen tietotaito?

💡 Digimarkkinoinnin kanavien valitseminen riippuu yrityksen päämääristä ja kohderyhmistä

Yrityksen päämäärät sekä omat resurssit ovat tärkeässä roolissa digimarkkinointikanavia miettiessä ja markkinointisuunnitelmaa tehdessä. Yrityksen on syytä vahvistaa ennen markkinoinnin aloittamista ensin itselleen markkinoinnillaan toivomansa tulokset, eli konkreettiset välietapit, joiden avulla yritys pyrkii päämääriinsä. Tällä tavoiteasettelulla yhdessä segmentoinnin kanssa voidaan vahvistaa yrityksen ajatusta siitä, minkälaista kohderyhmää yritys haluaa markkinoinnillaan tavoittaa. Kohderyhmän määrittely on digimarkkinoinnissa siinä määrin erityisen tärkeää, että kohderyhmän valitseminen vaikuttaa suuresti yrityksen digimarkkinoinnin kanavien valitsemiseen.

Kohderyhmän määrittelemisessä on tärkeää miettiä, missä kohtaa asiakkaan ostopolulla yritys haluaa tulla näkyväksi asiakkaalle. Tällä on suuri merkitys, kun valitaan digimarkkinoinnin kanavia. Esimerkiksi Facebook- ja Instagram-mainonta perustuvat suuresti siihen ajatukseen, että asiakkaalla on uinuva tarve, josta hän ei välttämättä ole edes tietoinen ja ostopäätös perustuukin usein heräteostoon. Markkinoinnin näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaalle tuodaan useita ostoärsykkeitä sosiaalisen median kanavissa.

Jos sen sijaan yritys haluaa tavoittaa asiakkaan, jolla on jo selkeä tarve, on yrityksen kannalta erityisen tärkeää olla yksi vaihtoehdoista hakukoneissa, josta ostoaikeissa oleva asiakas etsii tietoisesti ja aktiivisesti tietoa vaihtoehdoista. Tällöin markkinoinnin näkökulmasta on tärkeää huolehtia näkyvyydestä Googlessa monipuolisen Google-mainonnan sekä hakukoneoptimoinnin avulla.

💡 Markkinointisuunnitelma yhdistää markkinoinnin toimenpiteet toimivaksi kokonaisuudeksi

Parhaimmillaan yrityksen digimarkkinointi yhdistää kaikki eri kanavat ja niiden sisällöt yhteisen päämäärän tavoittamiseksi, joka usein on myynnin ja tunnettuuden kasvattaminen. Ideaali tilanne on, että jokainen kanava ja siinä tehty markkinointi tukevat toisiaan ja kasvattavat näin markkinoinnin tuloksia ja tehokkuutta juuri sen markkinointikanavan kautta halutun kohderyhmän parissa.

Markkinointisuunnitelma tiivistää yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi koko yrityksen markkinoinnin ja sen toimenpiteet. Kun digimarkkinointi tarjoaa kattavasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, on markkinointisuunnitelma tärkeässä roolissa määrittelemässä, mihin näistä vaihtoehdoista lähdetään tulevana ajanjaksona panostamaan. Markkinointisuunnitelman tavoitteena on ohjata, aikatauluttaa ja priorisoida yrityksen tekemistä markkinointiin ja muihin toimenpiteisiin liittyen. Parhaimmillaan ja ideaali tilanteessa yrityksen markkinointi on yksi kiinteä osa yrityksen muun toiminnan kokonaisuutta, eikä vain irrallinen markkinointiosaston vastuulla oleva asia.

💡 Seuranta on tärkeää

Markkinointisuunnitelma auttaa ohjaamaan ja aikatauluttamaan yrityksen markkinoinnin toimenpiteitä. On kuitenkin tärkeää, että markkinointisuunnitelmaa ja markkinoinnin toimenpiteitä seurataan jatkuvasti, jotta voidaan kehittää jatkossa yrityksen tapoja, oppia virheistä ja löytää yrityksen menestystekijöitä. Jotta seuranta onnistuu, on yrityksellä oltava selkeät määritelmät tavoitteisiinsa. Ilman tarkasti määriteltyjä tavoitteita ei voida toteuttaa seurantaa. Tavoitteet tulisi olla määritelty jo markkinointisuunnitelmaa laadittaessa, joihin markkinoinnin seurantaa tehdessä palataan. Mitä tarkemmat mittarit tulosten seuraamiselle voidaan määrittää, esimerkiksi myyntilukujen muodossa, sen helpompaa yritykselle on seurata markkinoinnin toimenpiteiden kannattavuutta ja suunnitella taas jatkossa ja tulevaisuudessa markkinointiaan ja ottaa tästä vaikutteita esimerkiksi seuraavan vuoden markkinointisuunnitelmaan.

Nyt kun vuoden 2020 viimeinen kuukausi käynnistyy ja on usean yrityksen ja yrittäjän katseet suunnattu joulumyyntien lisäksi tulevaan vuoteen, on syytä miettiä, tehdäänkö teillä vuoden 2021 markkinointisuunnitelma itse vai tarvitsetteko siihen asiantuntijoiden apua? Meiltä saat markkinoinnin asiantuntijoiden tekemän uuden markkinointisuunnitelman yrityksellesi tai aiempien markkinointisuunnitelmienne konsultointia. Laita viestiä meidän Jonille, jos tarvitset apua yrityksenne ensi vuoden markkinointisuunnitelman teossa.

Vieritä ylös