Affiliate-markkinointi – affimarkkinoinnin haasteet ja hyödyt

Makum Blogi - kumppanuusmarkkinointi eli affiliate-markkinointi

Lounastreffien ensimmäisen kauden viimeisillä Lounastreffeillä aiheena oli affiliate-markkinointi eli kumppanuusmarkkinointi. Päätimme koota muutamat tärkeät pointit affiliate-markkinoinnista tähän blogipostaukseen. Lisää mielenkiintoista pohdintaa affiliate-markkinoinnista voit katsoa Lounastreffi-tallenteesta, johon pääset tästä.

Tiivistetysti perusidea affiliate-markkinoinnissa on, että yritys antaa esimerkiksi somevaikuttajalle, toiselle verkkosivustolle tai blogille käyttöön uniikin linkin omille verkkosivuille, jolla yhteistyökumppani mainostaa affiliate-markkinointia tekevää yritystä omassa kanavassaan/yhteisössään. Koodin/linkin kautta tapahtuneista tavoitteen täyttymisistä, kuten verkkokauppaostoista, yritystä mainostanut kumppani saa tietyn komissio-osuuden, jonka yritys tilittää kumppanilleen. Yritys taas hyötyy affiliate-markkinoinnista saaden lisää asiakkaita. Kyseessä ei siis ole mikään uusi keksintö, käytännössä affiliate-markkinointi toimii samalla tavalla kuin monet provisiomyyntiin perustuvat asiakashankinnat. Affiliate-markkinoinnista löytyy niin haasteita kuin myös hyötyjä, joista muutamat listattuna alla.

Affiliate-markkinoinnin haasteita:

  • Yrityksen liityttyä affiliate-markkinoinnin verkostoon voi olla hankala kontrolloida sitä, missä mainokset lopulta tulevat näkymään. Vaikka yritys toimittaisi mainoskuvat ja tekstit, niin edustaako kyseisen affiliate-markkinoinnin yhteistyön tekijä/sivusto yrityksen brändiä. Affiliate-markkinointipaikkoja on esimerkiksi Google Displayn kaltaiset banneri mainospaikat, joita on mm. erilaisilla kotisivuilla. Tämä voi osoittautua haasteelliseksi yrityksen brändin näkökulmasta, sillä mainokset saattavat näkyä sivuilla, jotka eivät sopisikaan yrityksen brändiin sekä arvoihin. Yrityksen näkökulmasta affiliate-markkinoinnin seurattavuus voi siis tuottaa haasteita.
  • Vaikuttajan vastuu. Mainostaessasi esimerkiksi pelaamista, tulee sinun tiedostaa, että ihmiset voivat kärsiä hyvinkin pahasta peliriippuvaisuudesta. Kenen vastuulla siis on, jos vaikuttajana teet peliriippuvuutta vahvistavaa mainontaa, jonka peliriippuvainen henkilö näkee ja hyödyntää tarjoamasi alennus-/etukoodin? Vaikuttajan on aina myös itse otettava vastuuta siitä, onko palvelun mainostaminen sallittua sekä sopivaa kohdeyleisölleen.
  • Mahdollisen myynnin toteutumattomuus, jolloin palkkiota ei tule. Asia voi olla haaste, tai sitten affiliate-markkinoinnin täysin normaali osa-alue, jonka riskin affiliate-markkinointia tekevät henkilöt tietävät ja ovat valmiita ottamaan kyseisen riskin. Riski on kuitenkin tärkeää tiedustaa ennen affiliate-markkinointiin ryhtymistä.

Affiliate-markkinoinnin hyötyjä:

  • Affiliate-markkinoinnin hyödyntäminen esimerkiksi verkkokaupassa, jossa on jo itsessään hyvin myyntiä ja asiakaskuntaa. Verkkokaupan asiakaskuntaa voidaan hyvinkin pystyä kasvattamaan affiliate-markkinoinnin kautta.
  • Helppo tapa myös yrityksille lähteä tutustumaan vaikuttajamarkkinoinnin toimivuuteen sekä vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksiin.
  • Affiliate-markkinoinnin hyödyntäminen silloin, kun affiliate-markkinoinnin yhteistyön tekevä henkilö tekee yhteistyön sellaisen tuotteen/palvelun parissa, johon itse uskoo, sekä näkee oman seuraajakuntansa potentiaalisina asiakkaina kyseiselle tuotteelle/palvelulle. Jos yhteistyön tekevä henkilö tekee sosiaaliseen mediaan muutenkin paljon sisältöä, tällaisen mielekkään affiliate-markkinoinnin yhteistyön myötä voi hyvinkin tienata itse rahaa ja saada konkreettista palkkaa tekemästään sometyöstä.

Affiliate-markkinoinnista löytyy siis sekä hyviä puolia, mutta myös haasteita, jotka kannattaa tiedustaa ennen affiliate-markkinointiin ryhtymistä.


Apua yrityksen markkinoinnissa?

Tutustu monipuolisiin ja nykyaikaisiin digimarkkinoinnin palveluihimme! 😊

Oliko tämä teksti hyödyllinen?
KylläEi
Shopping Cart
Scroll to Top