Yrittäjäksi yrittäjän päivänä 5.9.2020 ? - Makum

Yrittäjäksi yrittäjän päivänä 5.9.2020 ?

Yrittäjän päivää vietetään la 5.9.2020 🥳

Yrittäjäksi ryhtyminen sai alkunsa sivutoimisena 2017, kun perustin yhtiökumppaneiden kanssa ohjelmistoyrityksen Traindan. Silloin tiedettiin ohjelmiston valmistumisen myytäväksi palveluksi ottavan aikaa, joten alussa myytiin asiantuntijapalvelu- ja ylläpitotyötä, joista saatiin vaihtoehtoisia tuloja. Heti seuraavana vuonna sai päivätyö vuoron väistyä ja matka kokoaikaiseen yrittämiseen alkaa. Pian tämän jälkeen Makum markkinoinnin kumppani sai alkunsa.

Vaikka yrittämiseen liittyy aina toiminnan epävarmuutta, riskejä ja korona, en ole katunut hetkeäkään mitään päätöstä, joka on ohjannut minua siihen suuntaan. Erityisen kiitollinen tällä matkalla olen siitä, että olen voinut osaltani olla avuksi työllistämisessä ja luonut uusia työpaikkoja Suomeen. 🇫🇮

 

Tänä päivänä tuleville yrittäjille tarjotaan monia houkuttimia, joilla madalletaan entisestään kynnystä yrityksen perustamiselle. Osakeyhtiön perustaminen onnistuu vain 275 euron rekisteröntimaksulla ja toiminimen rekisteröinti on vain 60 euroa. Suosiossa räjähtänyt kevytyrittäminen laskutuspalvelun avulla on edullisimmillaan, mihin itse olen törmännyt, vain 2 % laskutuspalkkioilla. Näihin muodollisuuksiin yrittäjyys ei todellakaan kaadu.

 

Jos yrittäjäksi aikoo ryhtyä, niin miksi ei aloita vaikka jo tänään?

 

Taustalla on tietysti hyvä olla suunnitelma ja näkemys siitä mitä aikoo tehdä. Tänä päivänä yrittämistä voi tehdä melkein niin isosti tai niin pienesti kuin vain haluaa omaa aikaa ja panosta siihen sitoa. Kätevä tapa lähteä kokeilemaan yrittämistä on ryhtyä myymään omaa aikaa sekä osaamista palveluna.

 

Konsultointi-, koulutus-, ylläpito-, internet- ja lähestulkoon kaikki palvelut ovat kevyimmästä päästä lähteviä liikeideoita, joihin voi ryhtyä ilman suurta alkupääomaa, koska käytännössä myyt vain omaa ammattitaitoa ja aikaasi.

 

Jos aikaa ei ole, niin senhän kaikki tietää olevan oikeasti vain tekosyy, koska 24 tuntia on sama kaikille. Jos aika on kortilla, niin asioita priorisoimalla, järjestämällä ja opettelemalla sanomaan ”ei”, alkaa ehkä sitä aikaakin vapautua.

 

Myy siis palveluna sitä missä olet hyvä. Jos et tällä hetkellä ole mielestäsi missään kovinkaan hyvä, niin mieti mikä sellainen sinua kiinnostaa, mistä joku voisi hieman maksaa. Opiskele aihetta ja opettele tulemaan siinä hyväksi.

 

Tässä kymmenen ajatusta tai kiinnostuksenkohdetta, joita voit ajatella seuraavaksi osaamisalueeksi ja sitä kautta myytäväksi palveluksi:

 

  1. Sisällöntuotanto Suomeen. Jos olet taitava somessa, niin arvaa mitä? On olemassa valtava määrä yrityksiä, joiden some on vailla suunnitelmaa ja toimivaa jatkuvaa sisältöntuotantoa. Mitä jos tuottaisit somesisällön palveluna?
  2. Sisällöntuotannosta voi herkullisesti irrottaa myös eri osia ihan omiksi palveluiksi, kuten vaikkapa valo- ja videokuvien tuotanto someen, tai ihan vaikka some-aktiivisuuden kautta kohdeyleisön sitouttaminen, jossa palveluna siis kommentoidaan ja tykätään muiden julkaisuista.
  3. Sisällöntuotanto voi linkittyä videoiden editointiin, blogikirjoittamiseen, podcasteihin tai livelähetysten tekoon, you name it!
  4. Mikäli sinulla on paljon osaamista tietystä aiheesta ja uskot pystyväsi vakuuttavasti jakamaan tiedon yksilölle tai vaikka ryhmälle, niin ryhdy myymään ja järjestämään koulutuksia.
  5. Entä maksettu mainonta somessa ja hakukoneissa? Oletko niissä hyvä? Näiden eri alustojen mainoskäytäntöjen opetteluun menee toki aikaa, koska mm. ne sisältävät useita osa-alueita, joihin voit vielä erikseen syventyä. Lisäksi somekanavia on monia. Voit keskittyä Googleen Facebook-Ig-, Linkedin mainontaan tai TikTok-mainontaan. Ilmaisia kursseja näihin on netti pullollaan, joten tarvitset vain aikaa opiskeluun ja hieman käytännön harjoittelua.
  6. Jos olet hyvä kirjoittamaan ja samalla myös hyvä myymään, niin tarjoa asiakkaille myyntitekstien tekopalveluna. Myyvää tekstiä tarvitaan yllättävän moneen paikkaan aina kotisivuista mainoksiin, blogeihin sekä kaikenlaisiin lippulappusiin. Jos oikein nautit kirjoittamisesta niin myy e-kirjan tekopalvelua ja blogipostauksia.
  7. Jos pidät näpertää enemmän tietoteknisten järjestelmien parissa, niin opettele verkkosivujen tekoa tai ylläpitoa. Kotisivujen tekoon liittyen voit olla erityisen hyvä visuaalisessa ilmeessä, sivuston teknisessä toteutuksessa, asiakaskokemuksessa, verkko-ostamisessa ja myyvässä näkökulmassa tai hakukoneoptimoinnissa.
  8. Hakukoneoptimoinnin palvelumyyntiin pääset käsiksi, kunhan opettelet miten hakukoneet toimivat. Tämä sopii teknisemmällekin osaajalle, koska verkkosivut ovat yksi olennainen osa hakukoneoptimointia. Ja jos yhä pidät kirjoittamisesta ja olet siinä hyvä, niin tarjoa hakukoneoptimoituja kirjoituksia.
  9. Jos olet taitava ihmisten kanssa ja myymään, niin sivutoiminen yrittäjyys pitäisi helpottua huomattavasti. Mikäli oma osaaminen keskittyy vain ja ainoastaan myyntiin, niin myy muiden toimijoiden palveluja ja tuotteita. Keskity silloin siihen mihin osaat ja muut hoitavat loput.
  10. Jos homma tyssää omiin liikeideoihin, niin etsi perustaja osakas, jolla on ehkä jo valmis tai jalostettava liikeidea. On olemassa hubeja, joista voi hakeutua kiinnostavaan projektiin mukaan ja löytää tulevaisuuden yhtiökumppani. Tästä esimerkkinä https://inside.kiuas.com/

 

Mitä muita ideoita heräsi palveluna myytävästä osaamisesta?

 

Hyvää yrittäjän päivää kaikille yrittäjille ja yrittäjämielisille 5.9.2020 🥳

 

Aimo Taskinen
Aimo Taskinen
Myynnin ja markkinoinnin rautainen ammattilainen, jonka missiona on auttaa kaikkia menestymään iloa ja positiivisuutta puhkuen. Google-sertifikaatti

Comments are closed.

Ota yhteyttä